Maria Mediaas Jørstad jättää vuodenvaihteessa tehtävänsä Pohjoismaisen kulttuurirahaston johtajana ja siirtyy Kristiansandin uuden taidemuseon Kunstsilon toimitusjohtajaksi Norjaan.
Maria Mediaas Jørstad jättää vuodenvaihteessa tehtävänsä Pohjoismaisen kulttuurirahaston johtajana ja siirtyy Kristiansandin uuden taidemuseon Kunstsilon toimitusjohtajaksi Norjaan.
”On ollut kunnia johtaa Pohjoismaista kulttuurirahastoa, ja olen ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä sihteeristössä saavuttaneet. Olemme nostaneet kulttuurin keskiöön ja luoneet uusia mahdollisuuksia pohjoismaiselle taide- ja kulttuuriyhteistyölle. Pohjoismaisella kulttuurirahastolla on keskeinen rooli taide- ja kulttuurielämän kehittämisessä Pohjolassa, ja jään innolla seuraamaan rahaston tulevaa työtä”, Maria Mediaas Jørstad sanoo.
Maria Mediaas Jørstad aloitti Pohjoismaisen kulttuurirahaston johtajana syyskuussa 2023 johdettuaan organisaatiota Talent Norge 8 vuoden ajan sen perustamisesta lähtien.
Pohjoismaisen kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Hafdís Hrönn Hafsteinsdóttir toteaa:
”Marian panostus taiteen ja kulttuurin roolin korostamiseksi pohjoismaisessa yhteistyössä on ollut merkittävää. Hänen johdollaan rahasto on ottanut tärkeitä ja kehittäviä askeleita kohti tulevaisuutta, jossa vahvan ja hyvin toimivan kulttuuriyhteistyön merkitys korostuu entisestään. Odotamme mielenkiinnolla hänen jatkotyötään Kunstsilossa, joka on yksi Pohjoismaiden uusista ja kunnianhimoisista taiteen ja kulttuurin voimakeskuksista.”
Pohjoismaisen kulttuurirahaston varajohtaja Søren Merrild Staun toimii rahaston vt. johtajana 1. tammikuuta 2025 alkaen ja siihen asti, kunnes uusi johtaja on nimitetty.