Rahastosta
Pohjoismaisen kulttuurirahaston organisaation muodostavat sihteeristö, hallitus ja rahaston asiantuntijat. Yhdessä ne varmistavat rahaston työn korkean laadun ja tietoon perustuvan lähestymistavan tuen myöntämiseen ja kehittämiseen.
Kööpenhaminassa sijaitseva sihteeristö vastaa Pohjoismaisen kulttuurirahaston päivittäisestä toiminnasta. Sihteeristöä johtaa hallituksen nimittämä johtaja. Sihteeristön työhön kuuluvat mm. hakemusten kehittäminen ja käsittely sekä hallituksen ja asiantuntijoiden työn tukeminen ja edistäminen. Sihteeristö työskentelee lisäksi rahaston kumppanuuksien, verkostojen ja yleisten kehitystöiden parissa. Sihteeristö koostuu johtajasta, neljästä eritysasiantuntijasta, projektipäälliköstä ja opiskelija-avustajasta.
Pohjoismaisen kulttuurirahaston hallituksessa on 13 jäsentä, jotka Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto nimittävät kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Kullakin Pohjoismaalla on hallituksessa kaksi jäsentä ja Ahvenanmaalla, Färsaarilla sekä Grönlannilla yksi jäsen.
Hallituksen puheenjohtaja: Päätöstä odotetaan
Varajäsen: Päätöstä odotetaan
Varapuheenjohtaja: Finnur Bjarnason, Vanhempi neuvonantaja, Kulttuuri- ja mediaosasto, Kulttuuri- ja elinkeinoministeriö
Varajäsen: Arna Kristín Einarsdóttir, Pääjohtaja, Kulttuuri- ja mediaosasto, Kulttuuri- ja elinkeinoministeriö
Varsinainen jäsen: Ann-Sofie Alm, Parlamentin jäsen
Varajäsen: Gunilla Carlsson, Parlamentin jäsen
Varsinainen jäsen: Kajsa Ravin, pääjohtaja, Ruotsin taideneuvosto
Varajäsen: Bongi MacDermott, Kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö, Ruotsin taideneuvosto
Varsinainen jäsen: Krister Norrgrann, Director Musices, Hallituksen jäsen ja eläkkeellä oleva rehtori
Varajäsen: Alfons Röblom, Ahvenanmaan parlamentin jäsen
Varsinainen jäsen: Hedvig Westerlund-Kapnas, Johtaja, Färsaarten kansanopisto
Varajäsen: Armgarð Weihe, Virkamies, Kulttuuriministeriö
Varsinainen jäsen: Else Bjerge Petersen, Puistonvartija, Kujataa maailmanperintökohde
Varajäsen: Doris J. Jensen, Inatsisartutin jäsen
Varsinainen jäsen: Kathrine Kleveland, parlamentin jäsen
Varajäsen: Helge Andre Njåstad, parlamentin jäsen
Varsinainen jäsen: Elisabeth Lier Haugseth, Päällikkö, Kulttuuri- ja tasa-arvoministeriö
Varajäsen: Henning Henriksen, avustava osastopäällikkö, Kulttuuriministeriö
Varsinainen jäsen: Veronika Honkasalo, kansanedustaja
Varajäsen: Eva Biaudet, kansanedustaja
Varsinainen jäsen: Kirsi Väkiparta, Erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus (TAIKE)
Varajäsen: Tapani Sainio, Kulttuurineuvos, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Varsinainen jäsen: Henrik Møller, parlamentin jäsen
Varajäsen: Uutta varajäsentä odotetaan
Varsinainen jäsen: Lasse Horne Kjældgaard, Johtaja, Carlsbergfondet
Varajäsen: Anne Lisbeth Lund, Museonjohtaja, Willumsenin museo
Rahaston vuosittainen budjetti on noin 36 miljoonaa Tanskan kruunua. Rahoitus tulee Pohjoismaiselta ministerineuvostolta, jonka budjetin Pohjoismaiden neuvosto hyväksyy.
Pohjoismainen kulttuurirahasto käyttää asiantuntijoita arvioimaan hakemuksia ja antamaan rahastolle perustan kulttuuristen ja taiteellisten laatutekijöiden ja muiden kulttuuripoliittisten aspektien arvioinnille. Rahaston asiantuntijat tulevat eri puolilta Pohjolaa ja he omaavat laajan tiedon eri taiteen ja kulttuurin osa-alueilta. Rahaston johtaja nimeää asiantuntijat kansallisten kulttuuriviranomaisten ja -organisaatioiden ehdotusten perusteella.
Tanska: Torben Hansen, Ulla Schaltz, Thorbjørn Tønder Hansen, Christiane Finsen
Suomi: Minna Vainikainen, Anni Järvelä, Jimmy Pulli, Olli Kortekangas
Färsaaret: Andrea Heindriksdóttir
Grönlanti: Arnajaraq Støvlbæk
Islanti: Brynjar Leifsson, Brynja Sveinsdottir, Halla Helgadóttir
Norja: Helle Siljeholm, Aesha Ullah, Amund Sjølie Sveen, Sigve Knutson
Ruotsi: Helen Sigeland, Tanja Mangalanayagam, Petra Gipp, Eli Frankell
Ahvenanmaa: Fredrik Erlandsson
Globus:Jimena Lara (MX), Pooja Sood (IN), Hild Borchgrevink (NO), Farai Mpfunya (ZW), Ouafa Belgacem (TN/ EG/ FR), Steven Loft (CA)