Taide voi avartaa maailmaa – Eline Sigfussonin henkilökuva

Mies, ja mieluiten suomalainen. Sellaista Pohjoismaisen kulttuurirahaston sanottiin etsivän, kun vanhemman erityisasiantuntijan virka tuli hakuun vuonna 2013. Eline Sigfusson ei ollut kumpaakaan, mutta hän haki virkaa joka tapauksessa ja tuli valituksi. Niinpä hän siirtyi elokuussa 2013 Tanskan kulttuurihallituksesta Pohjoismaiseen kulttuurirahastoon ja toi mukanaan kokemusta asiantuntijatyöstä, projektijohdosta ja viestinnästä. Eline itse uskoo saaneensa viran ennen kaikkea siksi, että hänellä on vahvat juuret musiikkimaailmassa.

Eline Sigfussonin läheinen suhde taiteeseen muotoutui jo lapsena, ja taide on ollut hänelle muutakin kuin vain hallintoa tai teoriaa. Eline tulee taiteen, musiikin ja muusikkojen täyttämästä kodista, ja hänen isänsä toimi aikanaan Etelä-Jyllannin sinfoniaorkesterin sellistinä. Lapsena Eline soitti itsekin viulua ja lauloi kuorossa: ”Musiikki-ilmaisu oli vahvasti läsnä lapsuudenkodissani, ja kävin ihan pienestä pitäen konserteissa kuuntelemassa ammattitaiteilijoiden tulkitsemaa korkeatasoista musiikkia. Minulle syntyi jo silloin hyvin selkeä taidekäsitys.”

Elinen oli itsekin määrä suunnata musiikkiuralle ja ryhtyä laulajaksi, mutta hän päätyi opiskelemaan musiikkitiedettä Kööpenhaminan yliopistoon. Sen jälkeen hän työskenteli Promotion Managerina musiikkikustantamo Edition Wilhelm Hansenissa, jossa hän teki yhteistyötä sen ajan suurimpien säveltäjien kanssa ja sai lähituntumaa heidän luomisprosesseihinsa. Sitä seurasi virka Kulttuurihallituksessa ja myöhemmin Pohjoismaisessa kulttuurirahastossa, ensin vanhempana erityisasiantuntijana ja myöhemmin apulaisjohtajana.

Pohjoismainen kulttuurirahasto on edistänyt vuodesta 1966 lähtien Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin välistä kulttuuriyhteistyötä. Kahdeksan ja puolen rahastovuotensa aikana Eline Sigfusson on pyrkinyt osaltaan kirkastamaan rahaston roolia ja tekemään siitä entistä ulospäin suuntautuneemman ja oma-aloitteisemman toimijan. ”Halusin, että olisimme muutakin kuin vain hallintoelin. Rahaston tuli luoda arvoa sen sijaan, että olisimme vain hakemuksia käsittelevä toimisto”, Eline kertoo visioistaan. Ne hän kiteytti myös rahaston strategiaan, jonka valmistelua hän johti ja jonka hän esitteli hallitukselle ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Strategian mukaan kulttuuri on rajatonta ja sellaisena sen tulee myös pysyä. ”Olen kokenut alusta asti vahvasti, että vaikka rahaston lähtökohta on pohjoismainen, se on pohjoismaisuutta suhteessa muuhun maailmaan. Taide on luonteeltaan rajatonta, eikä sitä pidä sulkea sisäpuolelle. Toimintamme ei voi olla yksin kansallista, vaan meidän on luotava parhaat mahdolliset edellytykset taiteilijoiden kansainväliselle liikkuvuudelle ja taiteilijan vapaudelle. On tärkeää, että Pohjoismaat viestittävät haluavansa koko maailman mukaan.”

Nopeasti suunnitelmista tekoihin

Eline Sigfussonin toiminta ei jää vain sanojen ja aikeiden tasolle. Kollegat kuvailevat häntä käytännölliseksi, toimeliaaksi ja aloitteelliseksi. Hän käy nopeasti tuumasta toimeen, ja mainion huumorinsa ja energisyytensä ansiosta hän saa tuloksia aikaan. Pohjoismaisen kulttuurirahaston johtaja Benny Marcel toteaa näin: ”Elinellä on monia vahvuuksia. Yksi niistä on se, että hän hoitaa vastuullaan olevia kehitystehtäviä yhtä aikaa strategisesti ja operatiivisesti. Eline kykenee toimimaan sekä arkkitehtina että rakentajana.”

Esimerkkinä on rahaston temaattinen Globus-ohjelma, joka tarjoaa taiteilijoille ja kulttuuritoimijoille uusia mahdollisuuksia hakea tukea Pohjoismaiden ulkopuolisiin projekteihin. ”Elinellä on vahva näkemys siitä, miten taiteelliset prosessit, tiede ja moderni tutkimus vaikuttavat yhteiskuntiemme haasteisiin pohjoismaisissa ja globaaleissa yhteyksissä – esimerkiksi suhteessa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin”, Benny Marcel toteaa.

Marcel korostaa myös sitä, että Elinellä on kykyä ja luovuutta saada paikallinen toimija kokemaan osallisuutta suuremmassa merkitysyhteydessä. Tämä on vahvistanut rahaston kohtaamisia pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä tekevien toimijoiden kanssa paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja globaalisti. ”Eline on yhdessä rahastokollegojensa kanssa tasapainottanut rahaston työtä ja auttanut nostamaan Pohjoismaisen kulttuurirahaston aivan etulinjaan. Näin hän on osoittanut sisäistäneensä hallituksen pitkän aikavälin linjaukset.”

Eline Sigfussonin tarina nivoutuu osaksi Pohjolaa ja sen taidetta muutenkin kuin vain rahastotyön ansiosta. Reykjavikilaisella hautausmaalla lepää nimittäin Elinen isoisoisä, islantilainen säveltäjä Sigfús Einarsson: ”Isoisoisäni sävelsi musiikkia, kirjoitti virsiä, opetti, perusti useita kuoroja ja muovasi Islannin kulttuurielämää. Kun etsin Sigfúsin hautaa ja kerroin olevani hänen lapsenlapsenlapsensa, vastaanotto oli kunnioittava ja sydämellinen. Sigfús meni naimisiin tanskalaisnaisen kanssa, ja isoisäni muutti myöhemmin Tanskaan opiskellakseen Kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa. Uskoisin, että hän olisi ollut tyytyväinen tekemääni työhön”, Eline sanoo ja toteaa: ”Meillä Pohjolan kansoilla on pohjoismainen ydin – vanha ja syvälle juurtunut yhteys, jonka ansiosta voimme olla suurempia yhdessä. Se on upeaa, mutta siitä ei saa tulla veruke. Meistä ei saa tulla liian sulkeutuneita ja nationalistisia, eikä pohjoismaisuuteen pidä sulkeutua. Meidän on kysyttävä itseltämme, miten Pohjola voi kehittyä yhteistyössä muun maailman kanssa. Juuri se on kaikkein kiehtovinta.”

Uusia uria taiteelle ja kulttuurille

Eline Sigfusson haluaa laajentaa taiteen kenttää ja rikkoa paitsi kansojen välisiä myös sisäpuolisuuden ja ulkopuolisuuden välisiä rajoja. ”Meiltä jää näkemättä valtavasti taidetta, jonka perinteiset järjestelmät sivuuttavat. Meillä on taiteellisesti toimivia kulttuuriyrittäjiä ja taiteilijoita, jotka toimivat ehkä sosiaalialalla tai terveydenhuollossa. He eivät kuulu sisäpuolelle, mutta meidän on tavoitettava myös heidät. Olen tehnyt paljon työtä, jotta rahastosta tulisi halukkaampi ottamaan riskejä taiteen hyväksi. Monikaan ei uskalla tukea jotain, joka on vasta ehkä aikeiden tasolla, mutta päätimme rahastossa näyttää tietä. Jos me tekisimme niin, ehkä muutkin seuraisivat perässä saadakseen lisää taiteilijoita sisäpuolelle”, hän sanoo.

Elinen mukaan taiteella ja taiteilijoilla on oltava mahdollisimman hyvät edellytykset. Rajoja pitää rikkoa, ja urautuneista ajattelutavoista, suljetuista piireistä ja byrokraattisesta niuhotuksesta on päästävä eroon. Elinehaluaa täydellistä avoimuutta ja taiteen toimintaedellytysten tukemista. ”Jos taide ja luovuus avartavat maailmaamme, miksi taiteilijoiden ja kulttuuri-instituutioiden liikkumavara kapenee koko ajan?” Eline Sigfusson kysyy Anordic-hankkeen verkkosivuilla. Taiteeseen, politiikkaan ja luoviin aloihin keskittyvä Anordic on taidealan ensimmäinen yhteispohjoismainen ajatuspaja, ja Eline astuu sen ruoriin heti lopetettuaan Pohjoismaisessa kulttuurirahastossa.

Oma aikamme ja taiteen rooli yhteiskunnassa vaativat uudenlaista ajattelua, hän sanoo: ”Taiteella on perinteisesti ollut tärkeä rooli yhteiskunnan rakentamisessa, mutta nyt siitä on tullut enemmän väline, kilpailutekijä ja turistien houkutin. Teemme kulttuuripolitiikkaa, jossa päädytään usein tavoittelemaan tehokkuutta ja mitattavia muuttujia. Taiteelle on luotu kaiken maailman raskaita järjestelmiä, ja sitä halutaan mitata. Mittaaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, ja siksi taidetukia päädytään leikkaamaan.”

Eline Sigfussonin toiveissa on löytää Anordicin avulla uusi tapa puhua taiteesta, kehittää sille muita mittayksiköitä sekä lähentää taidemaailman käytäntöjä ja poliittista todellisuutta toisiinsa: ”Pelkkä numerodokumentaatio ei riitä. Luvut ovat takautuvia ja kertovat siitä, mikä on jo tapahtunut. Luvut eivät voi kuvata sitä, mikä tulee tapahtumaan. Meidän pitää olla epäsovinnaisia ja ravistella kulttuuripolitiikkaa, jotta se olisi tarkoituksenmukaista oman aikamme taiteen ja taiteilijoiden kannalta.” 

Kun Eline Sigfussonilta kysyy hänen työstään, hän alkaa heti puhua intohimosta. Se tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun häntä kuuntelee. Eline tunnetaan innokkuudestaan, ja hän on taiteilijoiden lähettiläs maailmassa, joka ei aina toimi heidän ehdoillaan. Eline tietää sen, koska hän tuntee heidän maailmansa sisältä käsin: ”Olen seurannut koko ikäni taiteilijoiden sitkeää luomistyötä – loputonta keskittymistä ja pikkiriikkistä viilausta tunnista, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Oletamme, että taiteilijoiden pitäisi olla myös avoimia ja ulospäin suuntautuneita. Se on mielestäni väärin. Meidän pitäisi sen sijaan vaatia tällaista toimintaa yhteiskunnan järjestelmiltä.”

Jos joku uskaltaisi väittää taidetta ja kulttuuria tylsiksi, Eline hyppisi seinille. Taide on elävää, olennaista ja välttämätöntä meille ihmisille, hän sanoo: ”Taide tarjoaa tilaa pohdinnoille. Se voi laajentaa käsityskykyämme ja luoda yllättäviä yhteyksiä toisella puolen maailmaa oleviin ihmisiin. Se voi myös näyttää meille jotain odottamatonta toisin kuin vaikka Facebook, jossa meille näytetään vain ennestään tuttuja ja mieleisiä asioita. Taide voi viitata myös tulevaan, koska siinä tehdään jatkuvasti kokeiluja ja kyseenalaistetaan vakiintuneet asiat. Se voi tarjota meille uuden tavan kohdata maailma ja näyttää vaihtoehtoisia toimintatapoja. Kaikkien tulisi kokea taidetta. Taide voi avartaa maailmaa.”

Kirjoittanut Signe Wulff