”Taide ja kulttuuri eivät ole koskaan välittäneet rajoista” – Kristin Danielsenin henkilökuva

Pohjolan kehittymisen edellytys

Vaikka uudessa tehtävässä on vierähtänyt vasta kolme viikkoa, Kristin Danielsen valmistelee jo täyttä häkää Pohjoismaisen kulttuurirahaston uutta strategiaa 2026–2030. Strategian on määrä vahvistaa rahaston vaikuttavuutta ja asemaa tulevina vuosina. Vuonna 2026 tulee kuluneeksi myös 60 vuotta siitä, kun rahasto perustettiin vuonna 1966. Perustaminen oli seurausta sodanjälkeisestä pyrkimyksestä tiivistää Pohjoismaiden välisiä suhteita.

”Eteenpäin mentäessä on hyvä katsoa ensin taustapeiliin. Pohjoismainen kulttuurirahasto sekä Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto ovat osa velvoittavaa monenvälistä yhteistyötä, joka on maailmanmitassa ainutlaatuista. Yhteistyötä on tarkasteltava toisen maailmansodan jälkeisen kehityksen valossa. Tuolloin pyrkimys rauhaan ja vakauteen lähensi alueen maita toisiinsa. Kulttuuri on aina ollut tämän liittolaisuuden keskiössä, ja se on auttanut vahvistamaan pohjoismaista yhteenkuuluvuutta.

Nykyinen geopoliittinen tilanne on osoittanut jälleenpohjoismaisen yhteistyön osaksi perustetun kulttuurirahaston merkityksen. Myös Pohjolan alueellinen merkitys on kaikin tavoin aiempaa suurempi”, hän sanoo. ”Tulevaa suuntaa määriteltäessä pitääkin osoittaa, mitä varten meidät alkujaan perustettiin.”

Danielsenin mukaan rahaston roolin kehittämisessä piilee suuria mahdollisuuksia tänä muutosten ja uusien tarpeiden aikana. Erityisesti hän painottaa yhteyksien luomista aiempien kokemusten ja tulevien mahdollisuuksien välille. ”Meidän on kehityttävä jatkuvasti”, hän sanoo ja kertoo, että rahaston tuleva toiminta on kehityspainotteista, joustavaa ja tulevaisuuslähtöistä. ”Taide ja kulttuuri ovat edellytyksiä sille, että Pohjola pysyy liikkeessä. Kirjallisuuden, elokuvien, kuvien ja musiikin avulla voimme hahmottaa sitä, mikä on Pohjolan seuraava askel. Pohjoismainen identiteetti on jatkuva neuvottelukysymys, ja tätä keskustelua käydään nimenomaan taiteessa ja kulttuurissa.” 

Osa dynaamista ekosysteemiä

Strategiatyössä Danielsen luotsaa rahastoa kohti roolia, joka kurottaa pelkkiä tukiohjelmia ja apurahoja pidemmälle. Hänen visiossaan Pohjoismainen kulttuurirahasto on toimija, jolla on tietoa ja näkemystä Pohjolan koko kulttuurikentästä, jota voi muuten olla vaikea hahmottaa. ”Nyt on suuri tarve sille, että kulttuurin rahoitusta ja hallinnointia mietitään uudelleen. Meidän on vastattava ympäröivässä maailmassa ilmeneviin tarpeisiin ja kehityssuuntauksiin.” Hänen mukaansa rahaston tulee toimia katalysaattorina, joka seuraa pohjoismaisia ja kansainvälisiä trendejä ja suuntauksia sekä toimii innovatiivisesti ja joustavasti osana kulttuurirahoituksen ”dynaamista ekosysteemiä”. ”Meidän pitää olla täydentävä kumppani, joka toimii välitiloissa, aukkopaikoissa tai osa-alueilla, joilla ei toteuteta toimia, vaikka tarvetta olisi. Joskus pienuus on vahvuus. Tapaan sanoa, että olemme liian pieniä ollaksemme vetovastuussa, mutta tarpeeksi suuria tehdäksemme kokeiluja. Pohjoismainen kulttuurirahasto ei aio määritellä ainoaa oikeaa kulttuurirahoitusmallia, mutta meillä on riittävästi rahkeita kokeilla ja pilotoida useita ratkaisuja. Juuri tähän dynamiikkaan viittaan, kun puhun dynaamisesta ekosysteemistä. Se on etsivää työtä.”

Taide ja kulttuuri sillanrakentajina

Danielsen opiskeli alun perin tanssijaksi Norjan kansallisbaletin balettikoulussa ja Broadway Dance Centerissä New Yorkissa. Myöhemmin hän valmistui maisteriksi Lontoon yliopistosta pääaineenaan taidejohtaminen ja kirjoitti maisterintutkielmansa kansainvälisestä kulttuuriyhteistyöstä. ”Tavallaan se on ollut punaisena lankana koko ajan”, hän sanoo, ”siis tarve työskennellä oman pienen kuplan ulkopuolella, hakea inspiraatiota ja jakaa kokemusta ja osaamista yli maarajojen. Se on ollut keskeinen periaate kaikessa, mitä olen tehnyt.” Tämä kaikki, mitä Kristin Danielsen on tehnyt, ei ole ihan pientä. Pohjoismaisen kulttuurirahaston johtajan tehtävää ovat edeltäneet muut vaativat tehtävät: yhdeksän vuoden johtajanpesti Norjan kulttuurivirastossa sekä toimiminen IFACCAn (International Federation of Arts Councils and Culture Agencies) hallituksen puheenjohtajana. Danielsen on toiminut myös Oslon Deichman-kirjastojen johtajana sekä Black Box Teaterin, Ny Musikkin ja MICin (myöhemmin Music Norway) toiminnanjohtajana. Lisäksi hänellä on hyvää kokemusta kulttuurirahoituksen hakemisesta, sillä hän pyöritti yhdessä opiskelijatoveri Agnes Kroepelienin kanssa omaa arts management -toimistoa, joka oli erikoistunut innovatiiviseen esittävään taiteeseen ja suurten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. 

Kun Danielsen istuu nyt uudessa toimistossaan Pohjolan talossa ja pohtii tietään Pohjoismaiseen kulttuurirahastoon, tuntuu kuin yksi asia olisi johtanut luontevasti toiseen. ”Olen tullut yhä tietoisemmaksi siitä, että kulttuurin yhteiskunnallisia vaikutuksia on tehtävä näkyväksi. Haluan osoittaa, miten kulttuuri auttaa rakentamaan yhteisöllisyyttä, takaa sananvapauden, haastaa kriittistä arviointikykyämme ja voi parhaimmillaan muuttaa koko elämän suunnan.”

”Kannatan myös kulttuuridiplomatiaa, jossa taide ja kulttuuri rakentavat siltoja. Se on lähestymistapa, joka auttaa vahvistamaan ymmärrystä eri taustoista tulevien ihmisten välillä. Kulttuuri ei ole tuote, vaan menetelmä. Olen nähnyt monia esimerkkejä siitä, miten ihmiset saavat rajat ylittävissä kulttuurihankkeissa laajemman näkökulman maailmaan ja ymmärtävät, että näkökulmia on muitakin kuin vain heidän omansa. Nykyään tarvitaan enemmän kuin koskaan aloitteita, jotka haastavat meidät olemaan uteliaita ja ymmärtämään aidosti muiden näkökulmia.”

Kansainvälistä yhteistyötä ja osaamista

Alkuperäisen, vuonna 1966 tehdyn sopimuksen 1 artiklan mukaan Pohjoismaisen kulttuurirahaston tarkoituksena on ”edistää sivistyksellistä yhteistyötä Pohjoismaiden välillä”. Uudelle johtajalle tämä tarkoittaa ”keskustelujen aloittamisesta siitä, mitä meidän on syytä tietää ja osata”. Se taas edellyttää hänen mukaansa sekä tietoon perustuvaa että yhteistyölähtöistä työtä. ”Asioita saadaan aikaan yhdistämällä voimat samanhenkisten tai sopivien kumppaneiden kanssa, jotka haluavat samaa asiaa. Kukaan ei ole koskaan yksin ongelmiensa kanssa, eikä suuria haasteita ole mahdollista ratkaista omin päin. Voimme käynnistää tarvittavia toimia, ja meillä on myös mahdollisuus nostaa katse Pohjoismaiden ulkopuolelle. Tämä on vastuu, jonka aiomme ottaa.”

Pohjoismainen ja kansainvälinen yhteistyö ovat Danielsenin mukaan ilmeinen vastalääke ”minä ensin” -ajattelulle, jonka hän näkee suorana uhkana monimuotoisuudelle ja kulttuuriselle kehitykselle. Pohjoismaisen kulttuurirahaston ruorissa hän nojaa vahvaan vakaumukseen, jonka mukaan meidän on vaalittava uskoa kansainväliseen yhteistyöhön. Tämä on ollut itsestäänselvyys koko Danielsenin oman uran ajan, mutta nyt yhä useammat maat vetäytyvät vakiintuneista yhteisöistä, puhuvat itsemääräämisoikeudesta ja rakentavat muureja ympärilleen. Hänen mukaansa tällainen eristäminen sotii kulttuurin peruslogiikkaa vastaan.

”Taide ja kulttuuri eivät ole koskaan välittäneet rajoista”, hän summaa. Siksi Danielsen on myös selkeä osallisuuden ja monimuotoisuuden puolestapuhuja. ”Jos haluaa kasvaa ja kehittyä, se ei tapahdu eristyksissä. Taiteilijat ovat aina etsineet inspiraatiota muualta. Avoimuus uusille vaikutteille on kulttuurin edellytys. Ainoa mahdollisuutemme on kaikesta huolimatta rinnakkaiselo – ja tällä saralla voimme ottaa oppia kulttuurista, joka vahvistaa itseään omaksumalla uusia ilmaisutapoja, perinteitä ja käytäntöjä.”

Hän viittaa ulkomailla saamiinsa kokemuksiin ja toteaa englanniksi: ”No nation is exceptional. We’re in this mess together.”